
Tämän julkaisuni aiheena on yhdysvaltalaisten niin sanottujen Big five -jättikorporaatioiden vaikutus internetiin ja samalla demokratiaan. Termillä Big five tarkoitetaan viittä suurta, yhdysvaltalaista jättiyritystä, jotka dominoivat globaalisti sitä, millä alustoilla meidän viestimme leviävät, kenen ehdoilla viestimme leviävät, millaisia viestejä muut meiltä näkevät, millaisessa infrastruktuurissa kommunikointimme tapahtuu, kuka saa suurimmat taloudelliset voitot meidän viesteistämme ja lopulta myös, millaisia poliittisia valintoja meidän yhteiskunnissamme tehdään.
Kyse on sellaisista yhtiöistä kuin Alphabet eli Google, Apple, Meta, Microsoft ja Amazon. Nämä korporaatiot hallitsevat sekä julkista elämäämme ja olemistamme sekä hyvin pitkälti yksityistä olemistamme – tämä tulee monille vielä tänä päivänäkin yllätyksenä. Käytännössä nämä jättiyritykset toimivat kaiken digitaalisen elämämme portinvartijoina. (van Dijk ym. 2019.) Käytän näistä yrityksistä juuri edellä mainitsemistani syistä tarkoituksellisesti nimitystä korporaatio, sillä nämä yritykset eivät ole mitä tahansa monikansallisia firmoja. Kyseessä ovat valtavat taloudelliset ja yhteiskunnalliset instituutiot, joilla on valtaa niin meidän yksittäisten ihmisten dataan ja työhön kuin julkiseen keskusteluun ja infrastruktuuriin.
Lähestyn aihetta demokratian näkökulmasta: mitä kansalliselle ja kansainväliselle demokratialle tekee se, että taloudellinen valta, globaalien alustojen hallinta ja kansallisvaltioiden infrastruktuurin valta on muutamalla yhdysvaltalaisella yrityksellä? Tutkijat Juho Lindman, Jukka Mäkinen ja Eero Kasanen kirjoittavat vuoden 2023 artikkelissaan Big Tech’s power, political corporate social responsibility, and regulation, että on varsin ongelmallista, että nämä viisi suurta korporaatiota voivat halutessaan tehdä päätöksiä, jotka vaikuttavat suoraan sellaisten demokraattisten arvojen kuten yksityisyyden, poliittisen yhdistymisvapauden, kansallisen turvallisuuden ja sananvapauden toteutumiseen (Lindman ym. 2023, 148).
Nämä Big five -korporaatiot ovat poliittisesti hyvin aktiivisia, ne käyttävät runsaasti rahaa lobbaamiseen. Ne ovat mielellään yhteydessä sellaisten maiden poliittisiin päättäjiin, joissa ne katsovat olevan taloudellisia kasvun ja markkinoiden valtaamisen mahdollisuuksia. Euroopan unionia lobbaavia tahoja seuraavan LobbyFacts-verkkosivuston perusteella 2020-luvun suurimmat EU-lobbaajat ovat olleet Meta ja Google. Kaikki mainitut viisi korporaatiota ovat olleet kymmenen suurimman lobbaajan joukossa lähes koko 2020-luvun, vain Amazon on ollut kolme kertaa kymmenikön ulkopuolella ja Apple kerran. On kuitenkin hyvä muistaa, että lobbaaminenhan on tuiki tavallista yhteiskunnallisten toimijoiden harrastamaa poliittista vaikuttamista. Silti voidaan kysyä, miksi yritysten, jotka hallitsevat monopolimaisesti globaaleja digitaalisia markkinoita, tarvitsee enää tavoitella vielä suurempaa poliittista ja taloudellista valtaa?
Tämä yksinvalta on johtanut myös sellaiseen poliittiseen tilanteeseen, että kun on päätetty kansallisesta, digitaalista infrastruktuuria koskevasta lainsäädännöstä, ovat lainsäätäjät saattaneet olla riippuvaisia näistä digitaalisia markkinoita monopolina hallitsevista korporaatioista tai niihin riippuvuussuhteessa olevista neuvonantajista eli korporaatioiden tuotteisiin sidottujen palvelujen myyjistä. On kuunneltu näitä korporaatioita, koska ei ole ollut muita, joita konsultoida. Markkinaylivalta on ohjannut päätöksentekoa. Tähän liittyy myös se, että näiden Big five -korporaatioiden on ollut mahdollista käyttää markkinaylivaltaansa siihen, että ne ovat voineet halutessaan ostaa pienemmät kilpailijat pois tieltään. Suuret ovat syöneet pienet, ja kuluttajilta – kuten päätöksentekijöiltäkin – ovat vaihtoehdot kadonneet.
Näillä korporaatioilla on myös toisenkinlaisia vaikutuksia yhteiskuntiin. Tarkastellaan esimerkikkinä Amazonia. Hollantilaisen yritysten vuosikertomusarkisto Annreports.comin mukaan Amazonilla oli vuoden 2023 lopussa yli 1,5 miljoonaa työntekijää maailmanlaajuisesti – siis yli 1,5 miljoonaa. Amazonilla oli työntekijöitä enemmän kuin Helsingin, Vantaan ja Espoon alueella on asukkaita. Tuolla työntekijämäärällä Amazon oli maailman suurin teknologiayritystyönantaja. Lukijani voi mielikuvissaan ajatella, millainen vaikutusvalta tällaisella yrityksellä on yksittäisten ihmisten elämään, elämänlaatuun, tyytyväisyyteen ja perustarpeiden tyydyttämiseen. Kuinka moni yksittäinen ihminen on yhden yrityksen päätösvallasta – vai mielivallasta – riippuvainen? Voidaan puhua mielivallasta muun muassa siksi, että Amazon on monesti yrittänyt kieltää ammattiliittojen toiminnan ja vaikeuttanut työntekijöidensä järjestäytymistä. Raja bisneksen teon ja politiikan välillä voi siis olla erittäin häilyvä. Nämä yritykset voivat jopa vaikuttaa joissain maissa ihmisten kansalaisvapauksiin ja -oikeuksiin.
Viimeisenä esimerkkinä voidaan ottaa sananvapaus. Lähestytään tässä sananvapautta alustatalouden ja infrastruktuurin vallan näkökulmasta. Big five -korporaatiot hallitsevat meidän digitaalisen elämämme jokaista viestinnällistä kolkkaa: Microsoft säätelee globaalisti, millaisilla työkaluilla ja millä tietoteknisellä infrastruktuurilla yhteiskuntien päättäjät, koulutusjärjestelmä ja merkittävä osa kansalaisista työskentelee. Yhteiskuntien virallinen tieto kulkee yhden ylikansallisen taloudelliseen voittoon tähtäävän korporaation teknisten ratkaisujen päällä. Alphabet eli Google hallitsee tiedonhakuamme. Se säätelee hyvin pitkälti, mitä tietoa me internetin kautta löydämme. Yhdessä Applen kanssa se hallitsee globaalisti ihmisten mobiiliviestintää. Sillä on siis lähes rajattomat mahdollisuudet kerätä ihmisistä dataa, jota se hyödyntää omiin kaupallisiin tarkoituksiinsa. Amazon hallitsee globaalia verkkokauppaa ja yhdessä Microsoftin kanssa yhteiskuntien tietoinfrastruktuuria.
Apple näyttäytyy tässä kokonaisuudessa melkein viattomana toimijana, vaikka sen suljettu ekosysteemi pitää käyttäjätiedon visusti omanaan ja sitä kautta ohjailee satojen miljoonien ihmisten digitaalisia kulutustottumuksia ja -valintoja. Tehdään pieni hypoteettinen laskutoimitus. Applen oman raportoinnin ja alan muun seurannan kuten Forbesin mukaan vuonna 2025 Applella oli yli 2,5 miljardia aktiivista laitetta ympäri maailmaa. Pelkästään aktiivisia iPhoneja oli vuonna 2025 yli 1,5 miljardia. Varovaisestikin arvioituna voidaan olettaa, että Applen laitteita käyttäviä on maailmassa yli 1,5 miljardia, mutta kuitenkin alle 2,5 miljardia. Maailman väkiluku oli vuoden 2025 lopussa arviolta 8,27 miljardia. Näin ollen noin 18 prosenttia eli lähes viidennes maapallon väestöstä saattaa käyttää Applen laitteita. Jos maailman väkiluvusta vähennetään sellaiset ihmiset, joilla ei mahdollisesti iän, varallisuuden tai muiden tekijöiden perusteella ole älypuhelinta, voidaan arvioida, että älypuhelin kuitenkin on noin 4,5 miljardilla ihmisellä. Tällaisen varovaisen arvion perusteella noin 33 prosentilla maailman väestöstä olisi Applen iPhone tai muu Applen laite. Applen ”viattomuus” näyttäytyy nyt aivan uudessa valossa.
Esimerkkinämme on kuitenkin sananvapaus, ja Applen laitteiden yleisyys on teknistä infrastruktuuria. Palataan siis kahteen toiseen jättiläiseen eli Metaan ja Googleen. Nämä molemmat ovat yksityisten ihmisten datan hallinnan myötä myös maailman mainosmarkkinoiden hallitsijoita. Näillä kahdella on siis valta ohjailla sekä sitä, mitkä yritykset saavat mainosnäkyvyyttä sekä sitä, mitä mainoksia ihmiset näkevät. Kuitenkin tässä yhteydessä haluan nostaa esille Metan ja Googlen merkityksen suurimpien sosiaalisen median alustojen omistajina ja haltijoina. Nämä kaksi korporaatiota päättävät hyvin pitkälti siitä, miten meidän viestimme menevät perille ja mitä viestejä me näemme. Meta ja Google päättävät, mikä on algoritmien valta ja voima. Toki Kiinaa ja TikTokia ei saa unohtaa tässä yhteydessä. Nämä korporaatiot antavat meidän elää kuvitelmassa, että voimme ilmaista itseämme vapaasti, mutta samalla ne ohjailevat ”vapaata” itseilmaisuamme vaikuttamalla tunteisiimme, luomalla kärjistyksiä, pimittämällä toiset viestit ja keinotekoisesti nostamalla toisia. Ne siis luovat meille näennäisen vapauden, jota ne alustojensa kautta ohjailevat.
Siirrytään seuraavaksi tarkastelemaan digitaalista demokratiaa ja Big fiven hallitsemaa kaupallista internetiä. Tarkastelu perustuu itävaltalaisen mediatutkija Christian Fuchsin teokseen Digital Democracy and the Digital Public Sphere (2023). Fuchs tarkastelee teoksessaan muun muassa sitä, mikä on näiden kaupallisten teknologiajättien vaikutus digitaaliseen julkiseen tilaamme. Tässä yhteydessä digitaalisella julkisella tilalla tarkoitan sitä internettilaa, jossa voidaan käydä poliittista keskustelua yhteisistä asioistamme. Fuchsin mukaan tätä tilaa on kuitenkin hyvä kutsua kaupalliseksi internetiksi. Miksi? Vastaus on: koska Big five.Hän tiivistää tämän korporaatioiden ylivallan yhteentoista vaikutukseen ja seuraukseen. (Fuchs 2023, 247–249.)
Ensiksikin, nämä korporaatiot tuottavat – aiheuttavat – ilmaista digitaalista työvoimaa ja pitkälti myös perustuvat siihen. Jätän tässä yhteydessä teknologiayritysten luoman palkkatyön tarkastelun ulkopuolelle. Fuchs tarkoittaa digitaalisella työllä tai työvoimalla – eli englanniksi digital labour – sosiaalisen median käyttäjien luomaa sisältöä ja tykkäyksinä, jakamisena ja kommentointina tuottamaa dataa sekä metadataa, jota alustojen omistajat voivat myydä eteenpäin ja näin mahdollistaa personoidun mainonnan. Tämä on näille korporaatioille, erityisesti Googlelle ja Metalle, merkityksellinen tapa tuottaa valtavia taloudellisia voittoja: alustojen käyttäjät kuvittelevat käyttävänsä ilmaisia palveluita, vaikka sen sijaan he ovat näille korporaatioille ilmaista työvoimaa ja kauppatavaraa.
Toiseksi tähän ilmiöön liittyy digitaalinen valvonta eli digital surveillance. Kyse on siis näiden samojen alustajättien harjoittamasta digitaalisesta käyttäjien toiminnan, viestinnän, datan ja käyttäytymisen seurannasta ja tarkkailusta. Fuchsin mukaan tällä toiminnalla luodaan pikku hiljaa ihmisten mieliin pysyvää epäilyä.
Kolmantena ilmiönä Fuchs nostaa esille jo aiemmin mainitun digitaalisen monopolin. Näillä viidellä korporaatiolla ei käytännössä ole ainuttakaan niiden ylivaltaa uhkaavaa kilpailijaa.
Neljänneksi alustatalous luo huomiotaloutta. Kun kuka tahansa voi helposti tuottaa ja levittää digitaalista sisältöä, mutta tilaa ja aikaa ei ole sen enempää kuin aiemminkaan, joutuvat sisällöntuottajat kilpailemaan huomiosta. Tämä huomio on epätasaisesti jakautunutta, ja sen jakautumiseen vaikuttavat alustajätit ja niiden luomat kärjistyksiä ja ääri-ilmauksia suosivat algoritmit. Tykkäämiset, seuraamiset ja uudelleenjakamiset yhdessä aggressiivisten algoritmien kanssa nostavat toisia ylös ja painavat toisia alas.
Viidenneksi tämä kaikki luo digitaalisesta julkisesta tilasta yhtä suurta digitaalista kaupallista kulttuuria. Sosiaalista mediaa hallitsee pinnallinen viihde ja mainonta, kun taas poliittinen ja kasvatuksellinen sisältö jää taka-alalle. Se tila, mikä olisi voinut olla rationaalista yhteisten asioiden hoitamista varten, onkin nyt pinnallisen näkyvyyden taistelun kenttä.
Tämä kaupallinen digitaalinen kulttuuri on nopeudeltaan kiihtyvää. Tämä on Fuchsin yhteenvedon kuudes kohta. Koko ajan kiihtyvän nopeuden seurauksena syvälliseen analyysiin ja keskusteluun ei ole aikaa. Tällä kaikella on omalta osaltaan kielteinen vaikutus ihmisten keskittymiskykyyn.
Seitsemänneksi ja edelliseen liittyen, digitaalisessa kaupallisessa kulttuurissa on ajan ja tilan puute. Viestit tiivistetään muutamaan sataan merkkiin tai muutamaan kymmeneen sekuntiin. Monimutkaisten asioiden esittämiselle ei ole aikaa eikä tilaa. Monimutkaisista asioista tulee yksiulotteisia, mustavalkoisia, polarisoituneita, typistettyjä, pinnallisia ja spektaakkelimaisia.
Fuchs kiteyttääkin kaiken toteamalla, että sosiaalinen media onkin siis epäsosiaalista, individualistista mediaa. Sosiaalisen median profiilien päätarkoitus on kerätä huomiota ja hyväksyntää yksilöiden näkyvyydelle. Kuten Fuchs (2023, 248) hyvin toteaa, ”sosiaalinen media käsittelee ensisijaisesti egoa (minä) eikä yhteistä (me)”.
Yhdeksäntenä ilmiönä Fuchs nostaa esille niin sanotun ”totuuden jälkeisen” politiikan ja valeuutiset. Kaupallinen digitaalinen kulttuuri suosii nopeasti leviävää populistista politiikkaa. Sen edellytyksinä ovat muun muassa digitaalisen kaupallisen kulttuurin ajan ja tilan puute, individualismi, kärjistykset, polarisaatio ja kiihtyvä nopeus.
Kaikkea tätä suosivat ja edesauttavat alustajättien luomat aggressiiviset algoritmit. Ne määrittelevät hyvin voimakkaastikin näkyvyyttä. Automatisoidut ”botit” korvaavat ihmiskontakteja. Raja ihmiskontaktien ja koneellisten kontaktien välillä hämärtyy.
Viimeisenä eli yhdentenätoista ilmiönä Fuchs tuo esille sirpaloituneen julkisuuden. Enää ei ole yhtä suurta julkista tilaa, vaan on lukemattomia mikrotiloja. Yhteiskunta on jakautunut yhä pienempiin samanmielisten itseriittoisiin yhteisöihin, jotka välttelevät yhteyttä erihenkisiin ja erimielisiin yhteisöihin. Poliittisten konfliktien ja yhteentörmäyksien rationaalinen ratkaiseminen muuttuu mahdottomaksi. Tuloksena on samanmielisten kuplat, vihapuhe ja verkkokiusaaminen.
Christian Fuchs käy siis kaupallisen internetin kimppuun argumentoimalla, että ryöstökaupallistamalla koko julkisen digitaalisen tilamme nämä ylikansalliset jättikorporaatiot samalla vaikuttavat kielteisesti demokratiaan ja rapauttavat sitä.
Tämä Big five -korporaatioiden ja Fuchsin kaupallisen internetin kritiikki on koko ajan liittynyt käsitykseen demokratiasta. On siis hyvä tarkastella lähemmin, mitä tämä demokratia sitten on. Jätän tämän tarkastelun kuitenkin myöhempiin teksteihini, sillä kyseessä on varsin laaja-alainen käsite.
Demokratia ei ole vain yksinkertaistettua enemmistön valtaa. 1930- ja -40-luvun Saksassakin oli kyse enemmistön vallasta, ja mikä olikaan vähemmistöjen kohtalo? Määritelmän mukaan demokratiassa on kyse kansanvallasta. Valta on ihmisillä, kansalaisilla, ei monarkeilla, aristokratialla ja ruhtinailla. Kyse on kansanvallasta, jossa enemmistön tahdolla on ratkaiseva vaikutus, mutta tämäkin määritelmäyritys on varsin abstrakti. Demokratia on myös aiheuttanut vastademokratiaa. Tätäkin on hyvä käsitellä myöhemmissä teksteissä demokratiakäsitysten rinnalla.
Lähteet
Annreports. s.a. JJ Internet Projects. Saatavissa: https://www.annreports.com/.
Fuchs, Christian. 2023. Digital Democracy and the Digital Public Sphere. Media, Communication and Society Volume Six. London and New York: Routledge, Taylor & Francis Group.
Lindman, Juho, Mäkinen, Jukka & Kasanen, Eero. 2023. Big Tehch’s power, political corporate social responsibility, and regulation. Journal of Information Technology 2, 144–159.
LobbyFacts. s.a. Corporate Europe Observatory & LobbyControl. Saatavissa: https://www.lobbyfacts.eu/.
van Dijk, J., Nieborg, D. & Poell, T. 2019. Reframing platform power. Internet policy review. Journal of internet regulation. Saatavissa: DOI: 10.14763/2019.2.1414.
