Suomalaisen kasvatustieteen historiaa voidaan tarkastella erilaisten tutkimusotteiden eli paradigmojen kautta. Ne heijastavat aikansa yhteiskunnallisia arvoja, ihmiskäsityksiä ja koulutuksen tavoitteita. Ymmärtämällä näiden vaiheiden vaihtelua voimme paremmin hahmottaa myös nykyistä kasvatuskeskustelua.
Tarkastelen tässä tekstissäni ajanjaksoa 1850-luvulta ensimmäisen kasvatusopin oppituolin perustamisesta aina moniäänisen 2000-luvun kynnykselle. Tarkasteluni ydin on sen havainnollistamisessa, miten tällä kyseisellä ajanjaksolla vuorotteli oikeastaan kaksi keskeistä paradigmaa: humanistis-idealistinen ja positivistis-empiristinen. Myöhemmin yhteiskunnallinen näkökulma nousi humanistis-idealistisen paradigman yhteyteen.
Tämän kahden paradigman vuorottelulla haluan havainnollistaa, millaiset kasvatuksen ja oppimisen kysymykset kulloinkin painottuivat. Näillä painotuksilla on ollut ja on edelleen merkitystä muun muassa opetus- ja oppimiskäsityksille sekä käsityksille koulutuksen tavoitteista. Tarkasteluni tavoitteena on luoda perustaa myöhemmille kriittisestä pedagogiikasta ponnistaville pohdinnoilleni.
Lue loppuun